1. paastonajan sunnuntai, Adaman
kirkko (Etiopia) 29.2.98
3.vsk Matt
16:21-23
Kuvittelen olevani Jeesuksen opetuslapsi Pietari, aikana
jolloin Pietari vaikutti seurakunnan johtajana Roomassa. Seurakunta kokoontui
katakombeissa. Pietari kertoi katakombiin kokoontuneelle seurakunnalle
elämästään Jeesuksen oppilaana ja kuinka hän ajan myötä on ymmärtänyt monta
asiaa, mitä hän ei aiemmin tajunnut.
Olen tehnyt elämässäni kaksi suurta virhettä. Olisin
aivan epätoivoinen, jos ei Herra olisi antanut minulle anteeksi virheitäni. En voisi
niistä teille kertoa. Mutta kun Herra on minulle anteeksi antanut, niin voin
teille kertoa nämä pahimmat mokani. Ehkä olette kuulleetkin. Ensimmäinen oli,
kun menin neuvomaan Jeesusta, ettei hänen pidä ajatellakaan sellaista
mahdollisuutta, että hän joutuisi kärsimään. Toinen moka oli se, että kielsin
Jeesuksen hänen suurimman ahdistuksensa keskellä. Jokainen ymmärtää, etten
virheistäni kertomalla kehu itseäni. Päinvastoin. Varsinainen tarkoitukseni on
sanoa, että niin pahaa töppäystä ei olekaan, etteikö Herra anna anteeksi. Jos
lankeat, niin älä jää piehtaroimaan itsesäälissäsi. Palaa takaisin Herran luo.
Kerro hänelle erehdyksesi.
Ensimmäinen töppäykseni oli tällainen. Olin niin
sanavalmis ja innokas, että puhuin aina ensin ja ajattelin vasta siten. Olin juuri ehtinyt tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi ja Jumalan pojaksi. Arvatkaas, mitä
Jeesus sanoi silloin minulle? Hän sanoi: "Autuas olet sinä Simon,
Joonanpoika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni,
joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle
kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita." Kun
Jeesus oli sanonut tämän minulle ja vielä toisten kuullen, olin onnesta
mykkänä. Yllättäen Jeesus tämän jälkeen kielsi meitä kertomasta kenellekään,
että hän oli Messias. Eikö ollutkin
outoa?
Heti tämän episodin jälkeen Jeesus alkoi kertoa tulevasta
kärsimisestään ja kuolemastaan. Se meni täysin yli kaiken ymmärrykseni.
Kiivaana luonteeltani ja kuten sanottu, aina ensin puhuvana kuin ajattelevana,
tartuin Jeesusta kiinni ikään kuin estääkseni häntä tekemästä itselleen mitään
pahaa; nuhtelin häntä kaikkien kuullen: "Herra älköön sellaista tulko
mieleesikään." Tahtomatta erityisesti puolustaa itseäni totean vain, että
yritin asettua Herran puolelle, ja olin valmis puolustamaan häntä vaikka
tapellen. Samalla otin itselleni johtajan roolin, joka ei minulle kuulunut.
Niinpä Herra sanoi minulle ne kauheimmat ja vavahduttavimmat sanat, jotka ikinä
hänen suustaan olen kuullut, ja hän sanoi ne minulle: "Väisty tieltäni
Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole
Jumalasta, vaan ihmisestä!" Oli aivan änkkänä. Juuri hetkeä aikaisemmin
hän oli sanonut minulle: "Tätä ei ole sinulle ilmoittanut liha eikä veri,
vaan minun Isäni, joka on taivaissa." Ja nyt hän sanoi minulle aivan
päinvastaiset sanat: "Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan
ihmisestä."
Kerrankin minä sanavalmis hölpöttäjä olin hiljaa. En
osannut sanoa mitään. Jäin miettimään Jeesuksen sanoja. Ne sattuivat minuun
hyvin kipeästi. Olin yrittänyt saada Jeesuksen vakuuttuneeksi siitä, että
rakastan häntä ja olen hänen puolellaan valmiina taisteluun, jos ja kun
tarvitaan. Jeesuksen sanat osoittivat, ettei hän minua tarvitse. Olin siirtynyt
hänen vastustajansa riveihin itse sitä tietämättä ja huomaamatta.
Miksi kerron tämän teille? Siksi, että jälkeenpäin olen
hyvin ymmärtänyt olleeni täydellisesti väärässä ja hakoteillä. Minulla oli
täysin väärä käsitys Jeesuksen messiaanisuudesta. Uskoin valloittavaan ja
voittavaan Messiaaseen. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen aloin ymmärtää
Kirjoitusten ilmoitusta kärsivästä Messiaasta. Nyt minulle ei ole asiassa
mitään epäselvää. Herran Jeesuksen piti kärsimyksellään sovittaa meidän
syntimme.
Varsinaiseen kärsimyksen ongelmaan ei liene kenelläkään
ratkaisua, mutta minulle on hahmottunut kärsimyksen ongelma näin. On
kolmenlaista kärsimystä. Ensiksi ihminen kärsii omien hairahdustensa tai
toisten aiheuttaman pahan tähden. Se kaikki on ihmisen aiheuttamaa kärsimystä.
Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Usein pannaan väkivalta Jumalan
syyksi, vaikka se on ihan ilmiselvästi ihmisten pahuuden seurausta. Nykyisenä
pahana aikana me joudumme kärsimään syyttämme kristityn nimen tähden. Monet
ovat joutuneet kuolemalla maksamaan uskostaan. Meidän kuolemamme ei sovita
mitään. Selitys siihen on kuitenkin selvä: Jumalattomien pahuus uskovia
kohtaan.
Toiseksi on sijaiskärsimystä. Se on ihan sama asia kuin
että vanhemmat usein kärsivät lastensa takia, kun nämä rikkovat vanhempiensa
tahtoa ja lähtevät tuhlaajalapsen tielleen. Äidit tietysti kivulla synnyttävät
lapsensa. Lapsi syntyy kärsimyksen kautta. Jeesuksen äiti kärsi henkisestä
tuskasta nähdessään poikansa kärsimyksen. Jeesus kärsi maailman syntien tähden. Se on ainutlaatuista kärsimystä. Kenenkään
muun ei tarvitse kärsiä sen tähden eikä kukaan muu voikaan kärsiä sen tähden.
Jeesuksen sijaiskärsimyksen takia sinulla ja minulla on syntien sovitus ja
iankaikkisuustoivo. Jeesus kärsi senkin tähden, ettei sinun ja minun tarvitsisi
kärsiä. Jumala tahtoo pelastaa meidät kärsimykseltä.
Kaiken tämän jälkeen minun on myös myönnettävä, että on
selittämätöntä kärsimystä. Vanhan testamentin Jobin kärsimys on tyypillisesti
sellaista. Hän eli hurskaasti eikä ollut itse syypää omaan katastrofiinsa.
Sitä eivät liioin aiheuttaneet toiset ihmiset. Kirjoitukset kertovat, että
Jumala salli Saatanan kiusata Jobia. Täytyy sanoa, että se menee vähän yli
ymmärrykseni.
Herramme itse kertoi meille myös joutuneensa kiusaukseen
opetustoimintansa alussa ennen kuin hän oli kutsunut meitä oppilaitaan. Hän
kertoi, että Isä Jumala itse halusi koetella häntä erämaassa, kestääkö hän
kiusaukset. Hän tunsi kiusausta näyttää jumalallista voimaansa, jotta ihmiset
uskoisivat. Kiusaajalla oli kolme juonta: 1) Anna ihmisille leipää,
materiaalisia asioita. Ihmiset tulevat luoksesi juoksujalkaa, käsi ojossa.
2) Tee ihmeitä, sensaatioita. Ihmiset juoksevat
sensaatioiden perässä. 3) Älä ole niin ehdoton. Tee kompromissi maailman kanssa.
Älä vaadi liikoja. Laske vaatimuksiasi puoleen. Tee kauppaa, kuten torilla.
Näinhän tässä maailmassa eletään." Jälkiviisaudella ymmärsin puhuneeni
kiusaajan suulla. Huomasin, että vaikka tarkoitus on hyvä, voi silti erehtyä
kiusaajan puolelle. Kiusaaja ei jätä ihmistä koskaan rauhaan. Pitää olla aina
valppaana. Kyllä minä nyt sen ymmärrän, että Jeesuksen oli käytävä sisäinen
taistelu voidakseen kohdata sen, mikä häntä odotti. Ei kukaan mene
vapaaehtoisesti ristille. Ei kukaan halua vapaaehtoisesti kohdata
kuolemaa, ei ainakaan tuskallista
sellaista. Vielä Getsemanen puutarhassa viimeisenä yönä Jeesukselle tuli
kiusaus. Ja me vain nukuimme samaan aikaan kun hän hikoili veripisaroita! Voi
minua! Voi meitä! Emme tosiaankaan paljon ymmärtäneet Mestariamme. Hän ei
saanut meiltä minkäänlaista tukea. Päinvastoin: minäkin yritin saada hänet
luopuman messiaanisesta kutsumuksestaan ja ryhtymään tavalliseksi kompromissin
tekijäksi ja sarvipään kanssa neuvottelijaksi.
Oikein Jeesus sanoi, että minä en ajattele sitä, mikä on
Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten. Enhän minä kysynyt millään lailla Jumalan
tahtoa. Ajattelin vain sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä. Jos Jeesuksen
vihamies olisi houkutellut häntä kiusaukseen, hänen olisi ollut paljon helpompi
kestää se. Kun minä hänen uskottu ystävänsä kiusasin häntä, niin mahtoi se olla
kova koettelemus. Mutta Jeesus katkaisi kiusaajan houkutukset yhdellä
niskalenkillä. Pahalle on parempi olla antamatta pikkusormeakaan; muuten se vie
koko käden. Jeesus oli valmis hylkäämään minut uskollisimman ystävänsäkin, jos
minä osoittautuisin hänelle Jumalan tahdon toteuttamisen esteeksi. Jumalan
tahdon noudattaminen oli hänelle asia numero yksi. Ystävien miellyttäminen ja
kuunteleminen numero kaksi. Herra varjelkoon sinua ja minua kiusauksilta! Hän
varjelkoon meitä myös toimimasta kiusaajan välikappaleina!