Matka Lissaboniin 3-7.10.2024

Santo Antonio

Sunnuntaina tarkoituksenamme oli mennä tuomiokirkon eli Katedraali Sén messuun, jonka oli määrä alkaa klo 11.30. Mutta kun olimme tulleet ajoissa, jäi luppoaikaa, joten menimme katsomaan vieressä olevaa Santo Antonio à Sé -kirkkoa (kuvassa vasemmalla, taustalla oikealla Sé).

Kirkon julkisivussa barokin aaltoilevat muodot yhdistyvät pääportaalin molemmin puolin oleviin uusklassisiin joonialaisiin pylväisiin. S. Antoniossa oli kuitenkin messu alkamassa klo 11, jolloin astuimme sisään. Ajattelin, että paras osallistua tähän messuun eikä hukata aikaa toisen messun odottamiseen.

Messun kulku oli tuttu ja selkeä, mutta portugalinkielisestä saarnasta ei tietenkään saanut selvää. Siinä oli aikaa vaikka kirkkosalin katselemiseen. Kuvat otin vasta messun jälkeen, etten häirinnyt messua. Alttarin yläpuolella on kaksi volyyttia, joiden päällä rinnakkain lepää kaksi enkeliä kantaen liljoilla koristeltua krusifiksia ja kirjaa, Pyhän Antoniuksen attribuutteja. Enkelien välissä oleva Pedro Alexandrinon taiteilema maalaus (kuvassa epätarkaksi jäävä) esittää P. Antoniuksen ihmeitä, joihin kuuluu sairaan parantaminen ja saarna kaloille.

Santo Antonio

Lissabonilaisten harmiksi heidän rakastetuin pyhimyksensä tunnetaan paremmin nimellä Antonius Padovalainen. Lissabonissa syntynyt ja elänyt kirkonmies vietti elämänsä viimeiset kuukaudet Padovassa Italiassa. Antonius oli vaikuttunut kotikaupungissaan Coimbrassa tapaamistaan ristiretkeläismunkeista ja ja liittyi fransiskaaniseen sääntökuntaan vuonna 1220. Hän oli oppinut ja kiihkeä saarnaaja, joka tunnettiin köyhien ystävänä ja taitavana käännyttäjänä. Monissa muotokuvissaan Antonius pitelee sylissään Jeesus-lasta kirjan päällä. Toisinaan hänet kuvataan saarnaamassa kaloille, kuten Fransiscus saarnasi linnuille. Vuonna 1934 paavi Pius XI julisti Antoniuksen Portugalin suojeluspyhimykseksi. Hänen kuolemansa vuosipäivänä 13.6. järjestetään Alfamassa juhla ja Avenida de Liberdadea pitkin marssii paraatikulkue.

Alttarin keskellä, eukaristisen valtaistuimen juurella on Pyhää Antoniosta kuvaava veistos. Tämä vuoden 1755 maanjäristyksen kestänyt veistos on tehty setripuusta ja se on verhoiltu monivärisin kukka-aihein. Se painaa noin 300 kiloa ja on 1,70 metriä korkea, yhtä pitkä kuin Pyhän Antoniuksen jäännökset. Alttaria reunustavien pylväiden molemmin puolin ovat Pyhää Vincentiä ja Pyhää Sebastiania esittävät veistokset. Tabernaakkelin vasemmalla puolella sijaitsee Pyhän Antoniuksen reliikki, pala vasemman käsivarren luuta. Tämä pyhäinjäännös siirrettiin São Roquen kirkosta P. Antonion kirkkoon 1951.

Vasemmalla seinällä oleva Pedro Alexandrinon maalaus esittää Paimenten palvontaa. Teoksen keskellä seimen edessä polvistuva Neitsyt Maria pitää Jeesus-vauvaa sylissään esitellen hänet paimenille, jotka enkelien ilmoituksen jälkeen ryntäsivät palvomaan Messiasta. Pyhä Joosef on kuvattu taulun vasemmalla reunalla katsomassa suoraan katsojaa osoittaen oikealla kädellään lapseksi inkarnoitunutta Jumalaa ja ojentaen vasenta käsivarttaan kutsuakseen meitä astumaan kuvaan ja palvomaan Jumalan

Poikaa paimenten rinnalla.

Oikealla seinällä näkyy kaksi alttaritaulumaalausta.

Helpommin tunnistettava maalaus on Golgata oikealla seinällä. Tämä 1700-luvulta peräisin oleva kultakehyksin koristeltu myöhäisbarokin alttaritaulu on omistettu Kristuksen kärsimykselle ja kuolemalle Golgatalla. Pedro Alexandrinon maalauksen ääressä voimme pohtia Golgatan tapahtumaa. Ristiinnaulitun Jeesuksen oikealla puolella, ristin vieressä on itkevä äiti Maria ja vasemmalla puolellaan Pyhä Johannes, rakas opetuslapsi. Ristin juurella Maria Magdaleena itkee Kristuksen kuolemaa. Kolmas maalaus kirkkosalissa on arvatenkin Pyhän Hengen vuodattamista esittävä taideteos, joka

edustaa myöhäisbarokkia (1700-luku). Tässä alttaritaulussa Pedro Alexandrinon maalaus kertoo Pyhän Hengen laskeutumisesta Neitsyt Marialle (?) ja apostoleille helluntaipäivänä. Luterilaiselle katsojalle on yllättävää ja outoa, että Neitsyt Maria näyttelee pääosaa Pyhän Hengen vuodatuksen vastaanottajana. Teoksen yläosassa näkyy kyyhkynen, Pyhän Hengen symboli, ja seitsemän tulista kieltä, Hengen lahjoja. Maalauksessa Neitsyt ja kolme evankeliumia pitävän apostolin hahmot erottuvat. Nämä ovat evankelistat Johannes, Markus ja Matteus.

Kirkkosalissa on myös Pyhää Antoniusta esittävä maalaus, joka lienee merkittävämpi portugalilaiselle kirkossa kävijälle kuin suomalaiselle. Maalaus näyttää pyhimyksen aidoimmassa muodossaan. Tämä maalaus, jonka arvellaan olevan peräisin 1500-luvulta, on koristeltu uusklassisilla piirteillä. Se on pyhäinjäännösten ohella palvonnan pääkohta palvojille, jotka tulevat tänne suutelemaan sitä tai koskettelemaan sitä käsillään tai jättämään neilikkansa rukouksena ja kiitoksena pyhimykselle.

Sakaristossa olevaa maalausta ei ehkä ole helppo tunnistaa. Sakariston alttarilla on merkittävä historiallinen merkitys tälle kirkolle, sillä sen edessä 4.11.1775, 20 vuotta maanjäristyksen jälkeen, vietettiin juhlallista Te Deumia kiitokseksi kirkon jälleenrakentamisesta. Alttaritaulussa on Bruno José do Valen Pyhä perhe, maalattu vuonna 1775. Tässä työssä taidemaalari käyttää mallina D. João V:n Masuccille Mafran basilikaa varten tilaamaa Pyhää perhettä. Neitsyt Marian lisäksi Jeesus-lapsi sylissään nousee esiin Johannes Kastajan hahmo, myös lapsi, joka pitelemässään ristissä riippuvassa fylakteriassa (tekstinauhassa) ilmoittaa Jumalan Karitsan läsnäolosta (Ecce Agnus Dei). Kohtauksessa, taustalla, ovat hänen vanhempansa Elisabet, Marian serkku ja Sakarias. Vasemmalla puolella, edelleen taustalla, näkyy rakastettu opetuslapsi, evankelista Pyhä Johannes. Etualalla näemme Pyhän Annan ja Pyhän Joakimin, siis Marian vanhemmat. Kuvan yläosassa on Isä Jumala ja Pyhä Henki kyyhkysen muodossa. Pyhän Kolminaisuuden kolme persoonaa yhdistyvät vertikaalisella kompositioviivalla kahteen tasoon – jumalalliseen ja maalliseen.

Suositun pienen Santo Antónion kirkon väitetään sijaitsevan Antonius Padovalaisen synnyintalon paikalla. Kirkon ainoa vuoden 1755 maanjäristyksestä säilynyt osa on krypta, jonne kuljetaan kirkon vasemmalla puolella olevasta kaakeloidusta sakaristosta. Uuden kirkon rakentaminen aloitetitin 1757 Mateus Vicenten johdolla. Hän suunnitteli myös Basilica da Estrelan. Paikalliset lapset keräsivät rahaa kirkon rakennustöihin huutaen ”kolikko Pyhälle Antoniukselle”. Vielä tänäkin päivänä kryptan pienen kappelin lattialle on siroteltu kolikoita ja seinillä on uskovaisten raapustamia hartaita viestejä.Kirkon sydän ja syy sen olemassaoloon löytyy Santo Antónion kappelista, joka tunnettiin aiemmin nimellä Santo Antónion krypta tai huone. Se on kaikki, mitä on jäljellä varhaisesta basilikasta, joka on tämän Lissabonin pyhimyksen syntymäpaikka ja tuhoutui vuoden 1755 maanjäristyksessä.

 Paavi Johannes Paavali II vieraili tässä kappelissa vuonna 1982. Pyhän Antoniuksen 800-vuotisjuhlan kunniaksi kirkko entistettiin perusteellisesti vuonna 1995. Nuorten parien on tapana käydä kirkossa hääpäivänään ja jättää kukkia pyhimykselle, jonka uskotaan tuovan onnea uusille liitoille.

Kappeli on yksinkertainen rukoukselle suotuisa tila täältä löytyvän pyhäinjäännöksen edessä (koristeellisen suojakalterin takana). Perinteisesti nuoret, jotka aikovat mennä naimisiin, vierailevat tässä kirkossa, rukoilevat ja jättävät kukkia Santo Antóniolle, rakastavaisten suojeluspyhimykselle.
Täällä kunnioitetaan pyhäinjäännöstä, joka on fragmentti pyhimyksen kasvojen luusta.

Kirkon vieressä on pieni Museu Antoniano, joka jäi katsomatta.

Sé eli Santa Maria Maior de Lisboa

Vuonna 1150, kolme vuotta Lissabonin takaisinvaltauksen jälkeen, Afonso Henriques rakensi katedraalin kaupungin ensimmäiselle piispalle, ristiretkillä kunnostautuneelle englantilaiselle Hastingsin Gilbertille.

Paikalla oli aiemmin moskeija Sé on lyhennys sanoista Sedes Episcopalis, ”piispanistuin”. Katedraalissa on nähtävissä useita arkkitehtuurin tyylejä, sillä sitä on korjailtu vuosisatojen varrella. Kolmen 1300-luvun maanjäristyksen lisäksi se vaurioitui vuoden 1755 suuressa järistyksessä. Julkisivun romaaninen ilme on säilynyt linnamaisissa kellotorneissa ja upeassa ruusuikkunassa. Ruusuikkuna esittää Kristusta apostolien ympäröimänä.

Synkkä sisätila on enimmäkseen koruton ja vaatimaton. Riemukaaren vieressä on Pyhää Maria Majoria (tarkoittanee Neitsyt Mariaa), tämän katedraalin suojeluspyhimystä esittävä veistos, jonka Anjos Teixeira veisti vuonna 1909. Juhana V koristeli katedraalia ylenpalttisesti 1700-luvun alkupuolella, mutta sen ajan loistosta ei ole jäljellä enää juuri mitään. Entistetyn romaanisen keskilaivan toisella puolella on katetun käytävän varrella yhdeksän goottilaista kappelia.

Katetun käytävän kolmannesta kappelista pääsee goottilaiseen ristikäytävään. Siellä on elegantteja kaksoiskaaria taidokkaasti kaiverrettuine kapiteeleineen. Ristikäytävän arkeologisissa kaivauksissa on löydetty jäänteitä mm. roomalaisista rakennuksista.

Katedraalin sisäänkäynnin vasemmalla puolella Pyhän Fransiscuksen kappelissa on kastemalja, jolla Pyhä Antonius kastettiin 1195. Kullatulla takorautakaiteella suojattu kastekappeli on ollut samassa paikassa Lissabonin katedraalin perustamisesta lähtien, vaikka se uusittiin 1600-luvulla. Täällä kastettiin lukuisia Portugalin historian maineikkaita henkilöitä, muun muassa isä António Vieira ja Pyhä Anthony. Häneen viittaa lisäksi sisäänkäynnissä oleva kirjoitus: "Tässä pyhien vesien ja hänen valonsa puhdistamana kävelee kaikkialla maan päällä, hänen ruumiinsa Padovassa ja hänen sielunsa taivaassa". Lisäksi tältä paikalta löytyvä pyhäinjäännös kuuluu hänelle. Aarrekammio on portaiden huipulla. Valokuvaaminen on näissä tiloissa kielletty. Onneksi netistä löytyvät kuvat. Nähtävillä on hopeaesineitä, papinkaapuja, veistoksia, kuvitettuja käsikirjoituksia ja muutamia Pyhään Vincentiin liitettyjä pyhäinjäännöksiä,  jotka siirrettiin Lissaboniin Cabo de São Vicentestä   Etelä-Portugalista vuonna 1173. Tarinan mukaan kaksi pyhää korppia valvoi pyhäinjäännöksiä kuljettanutta venettä.

Korpeista ja veneestä tuli Lissabonin symboli, jota käytetään vielä tänäkin päivänä. Sanotaan myös, että korppien jälkeläiset jäivät pesimään katedraalin ristikäytäviin. Aarrekammiossa voi kunnioittaa pyhäinjäännösarkkua, joka sisältää Lissabonin suojeluspyhimyksen, marttyyri  São Vicenten pyhäinjäännöksiä. Patriarkaalinen ehtoollisleipäkotelo, yksi maailman upeimmista monstransseista ja merkittävin 1700-luvulla Portugalissa valmistettu liturginen väline, on nähtävillä Aarrekammiossa. Vaikka tulimme ensimmäiseksi aarrekammioon, emme huomanneet katsoa portaikon seinältä Santo Antónion ristiä. Legenda kertoo, että kun hän oli lapsi ja opiskeli tämän katedraalin koulussa, paholainen kiusasi häntä tässä paikassa ja karkotti hänet piirtämällä tähän kaiverretun ristin merkin.

Etusivu     Seuraava