Matka Lissaboniin 3-7.10.2024
Bairro Alto | Baixa | Castelo | Alfama | Antonio & Se |
Engrácia | Estrela | Belem | Cristo Rei | Cascais & Sintra |
Kirkkorypäs
Lyhyen kävelymatkan päässä Santo Antonion asemalta ylämäkeen sijaitsee Lissabonin silmiinpistävimpiin maamerkkeihin kuuluva Santa Engrácian kirkko, jonka korkea kupoli halkoo kaupungin itäosan horisonttia. Paikalla ollut alkuperäinen kirkko sortui myrskyssä vuonna 1681, ja uuden barokkipyhäkön peruskivi muurattiin 1682. Kirkon valmiiksi saattaminen kestikin seuraavat 284 vuotta, mistä portugalilaiset saivat oman ”Iisakin kirkkoon” verrattavan sanontansa, jolla viitataan ikuisuushankkeisiin. Kirkon lattiaa peittävät värilliset marmorilaatat, ja valtava kupoli kohoaa korkeuksiin. Kansallisena Pantheonina siellä on monien Portugalin kansallissankarien muistomerkkejä.
Muutama kadunväli länteen vie toiselle kirkolle, joka tunnetaan nimellä São Vicente de Fora. Luostari perustettiin alun perin 1100-luvun puolivälissä. Luostarikirkosta löytyy useiden Portugalin kuninkaallisten hautoja. Luostarikirkolla on renessanssityylinen julkisivu. Kirkon nykyinen kupoli on rakennettu vuoden 1755 jälkeen, sillä vanha kupoli sortui Lissabonin maanjäristyksessä. Kirkon esineistöön kuuluu Intiassa 1700-luvulla norsunluusta veistetty Jeesusta esittävä patsas.
Pyhä Vincentius julistettiin Lissabonin suojeluspyhimykseksi vuonna 1173, kun hänen jäänteensä tuotiin Algarvesta Etelä-Portugalista kirkkoon, joka sijaitsi tällä paikalla kaupungin muurien ulkopuolella (fora). Italialaisen arkkitehdin Filippo Terzin suunnittelema nykyinen kirkko (1627) edustaa hillittyä ja symmetristä italialaisrenessanssia luonnonvalkoisine julkisivuineen. Sen molemmin puolin kohoaa torni, ja pääoven päällä on Augustinuksen, Sebastianuksen ja Vincentin patsaat. Sisällä huomio kiinnittyy heti Machado de Castron barokkiseen alttarikatokseen ja viereisiin luonnollisen kokoisiin puuveistoksiin.
Keskilaivasta pääsee viereiseen augustinolaisluostariin, jossa on myös oma kirkkonsa. Siellä on vesisäiliö 1500-luvulta ja ristikäytävän jäänteet, mutta vetonauloja ovat 1700-luvun azulejot. Kirkon katolta avautuvat upeat maisemat kaupungille ja Tejo-joelle.
Keskilaivasta pääsee viereiseen augustinolaisluostariin, jossa on myös oma kirkkonsa. Siellä on vesisäiliö 1500-luvulta ja ristikäytävän jäänteet, mutta vetonauloja ovat 1700-luvun azulejot.
Välillä voisi hypätä ratikkaan ja jatkaa muutaman pysäkinvälin ylämäkeen, kunnes tullaan Igreja da Graçan kirkolle.
Gracan työväenluokkainen asuinalue rakennettiin 1800-luvun lopulla.
Nykyisin siellä vieraillaan lähinnä miradouron (näköalapaikka) vuoksi.
Näkymä yli kaupungin kattojen ei vedä vertoja linnan näköaloille, mutta tämä on suosittu paikka alkuillasta, kun pariskunnat tulevat istumaan iltaa kahvilapöytiin mäntyjen siimekseen. Miradouron takana on 1271 perustettu augustinolainen luostari, joka rakennettiin uudelleen maanjäristyksen jälkeen. Muinoin kukoistanut rakennusryhmä on nykyisin armeijan käytössä, mutta kirkkoon, Igreja da Graçaan pääsee vielä vierailemaan.
Kun me astuimme kirkkoon sisälle, oli siellä poikakuoro harjoittelemassa. Yritimme hivutttautua hiljaa istumaan, ettemme olisi häiriöksi. Kuoro lopetti toki kohta lumoavan laulunsa, joten saatoin ottaa muutaman kuvan.
Kirkon oikeanpuoleisessa poikkilaivassa on Senhor dos Passos, Golgatalle ristiään kantavaa Kristusta esittävä veistos. Paastonajan toisena sunnuntaina hahmo puetaan purppuranvärisiin kankaisiin ja kannetaan kulkueessa läpi Graçan katujen. Kulkue näyttää esittävän ristin tien kulkuetta samaan tyyliin kuin meillä Via Crucis. En päässyt tutkimaan sivulaivaa tarkemmin, että olisin ehkä nähnyt kärsivää Kristusta esittävän veistoksen, mutta sen sijaan lasimaalauksen samasta aiheesta.