Matka Lissaboniin 3-7.10.2024
Bairro Alto Baixa Castelo Alfama Antonio & Se
Engracia Estrela Belem Cristo Rei Cascais & Sintra

Principe Real

Ettei yksi merkittävä Euroopan maa, Portugal, jäisi täysin Terra incognitaksi, päätimme suunnata matkan Lissaboniin. Tarkoituksena oli tietysti myös jatkaa Suomen lyhyeksi jäävää kesää välimerellisellä ilmastolla.

Olemme jo Lissabonin yllä. Allamme näkyy Águas Livres -akvedukti Alcántaran laaksossa. Vielä 1900 luvun alussa Aqueduto das Águas Livresiä pidettiin Lissabonin komeimpana nähtävyytenä. Akvedukti ylittää Alcántaran laakson kaupungin luoteispuolella. Ennen sen rakentamista puhdasta juomavettä saatiin vain Alfamaan ja rakennustöiden myötä Juhana V pääsi toteuttamaan intohimoaan suureellisia rakennushankkeitaan kohtaan. Projekti rahoitettiin säätämällä lisävero lihalle, viinille, oliiviöljylle ja muille elintarvikkeille. Akvedukti valmistui lopullisesti vasta 1800-luvulla, mutta se alkoi tuoda kaupunkiin vettä jo 1748. Pääkanava on 19 km pitkä, mutta kaikki sivukanavat mukaan lukien pituutta on yhteensä 58 km. Vaikuttavan rakennelman näyttävin osa ovat Alcántaran laakson ylittävät 35 kaarta, joista suurin osa on peräti 65 metrin korkeudella maanpinnasta. Aqueduto das Águas julistettiin kansallismonumentiksi vuonna 2002. Akveduktin päällä oleva kävelytie suljettiin vuonna 1853 Tästä on osin kiittäminen pahamaineista ryöväriä Diogo Alvesia, joka heitti uhrinsa yli sen laidan.

Lissabonissa kiertäminen vaatii karttaan tutustumista. Sen lisäksi tarvitaan vielä kännykkä, jonka GPS-ohjelma on kytketty päälle. Kuvan kartassa paksuilla kapitaaleilla kirjoitetut paikannimet olivat meidän matkamme keskeisiä liikkumaympäristöjä. RATO on siis koilllisessa metron pääteasema, jolle saavuimme lentokentältä, koillisessa sijaitsevalta lentokentän pääteasemalta. Yhden kerran piti vaihtaa metrolinjaa matkan loppupäässä.

RATOsta BAIRRO ALTOon kulkee luoteesta kaakkoon katu, joka vaihtaa nimeään monta kertaa. RATOsta lähtiessä se on R(ua) Escola Politecnica, hotellimme Pensao Londres sijaitsee R(ua)D(e) S(ao) PedroV:llä kohdassa, jossa katu kääntyy oikealle ja muuttuu nimeltään D. Alcantaraksi ja edelleen R(ua) De) Misericordiaksi. Siinä kohtaa on toisen metrolinjan asema nimeltään Baixa-Chiado (käytän jatkossa lyhennettä Chiado). Hotellimme sijaitsi näiden kahden metroaseman puolivälissä. Katua pitkin kulki molempiin suuntiin sekä ratikka että bussi. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö julkista kulkuneuvoa olisi pitänyt odottaa. Sehän tässä julkisen liikenteen käytössä olikin ongelma, että aina piti odotella 10-15 min ennen kuin bussi tuli. Ja kun se tuli, se oli ihan täynnä. Onneksi ei tarvinnut kulkea bussilla kuin muutaman pysäkin väli, jotta saattoi siirtyä metroon. Hotellistamme oli alamäki Chiadoon, joten sen saattoi rauhallisesti kävellen saavuttaa 10 minuutissa.

Sammalla bussilla pääsi aina Tejo-joen rantaan asti CAIS DO SODREn keskusliikenneasemalle asti samaa katua, jonka nimi edelleen vaihtui. BAIRRO ALTOn lounaanpuolella on kaupunginosa BAIXA, joka on alhaalla laaksossa toisin kuin hotellimme, joka on ylhäällä kukkulan päällä. Baixa on muusta kaupunkialueesta poiketen rakennettu ruutukaavatulle alueelle, mikä tapahtui vuonna 1755 tapahtuneen Lissabonin maanjäristyksen jälkeen. Idässä sijaitsee ALFAMA-niminen alue mereltä nousevassa rinteessä. Alfaman pohjoispuolella sijaitsee CASTELO S. JORGE (Pyhän Yrjön linnoitus) ja GRAÇA.

Ostimme lentoasemalta Lissabonkortin (Lisboa Card), jolla saa matkustaa kaikilla julkisen liikenteen ajoneuvoilla sinä aikana, kun kortti on voimassa. Lisäksi kortilla pääsee ilmaiseksi moniin museoihin tai muihin kohteisiin tai saa enemmän tai vähemmän alennusta. Kolmen päivän kortti oli á 54 €, joten sitä voi pitää kalliina, varsinkin kun joka paikkaan oli pitkät jonot, joten korttia ei ehdi paljon hyödyntää. Kätevä ja hyvin toimiva se kuitenkin oli. Matkustimme heti ensimmäiseksi lentoasemalta Ratoon metrolla ja jatkoimme siitä ratikalla hotellin kohdalle – kunhan vain osaa jäädä oikeassa paikassa pois. Itse asiassa osuimme kyllä ihan kohdalleen, mutta hotellin sisäänkäyntiä oli yllättävän vaikea löytää. Hotellin sisäänkäynti oli hyvin vaatimaton ovi kadun varrella, vaikka kuvasta päätellen näin uljas rakennus näyttäisi olevan helposti löydettävissä.Hotellihuoneemme oli hyvin vaatimaton niin kuin kahden tähden hotellista voi päätellä. Mutta saimme huoneen, johon kuului myös oma toiletti ja suihkunurkkaus. Huoneessa oli TV ja toimiva pieni jääkaappi sekä ranskalainen parveke kadun suuntaan. Kun avaa ranskalaisen parvekkeen oven, näkee kauas aina vastakkaisiin näköalapaikkoihin, Pyhän Yrjön linnoitukseen ja Graçan näköalapaikalle asti.

 

Hotellimme vieressä olevalta näköalapaikalta (Miradouro de São Pedro de Alcantara) näky laakson yli aina Pyhän Yrjön linnoituskukkulalle asti. Näköalapaikaltamme laskeutuu johdinhissi alakaupunkiin Restauradoresin aukion kulmaan.


Bairro Alto

São Pedroa alaspäin mentäessä tulee vastaan aukio Largo T(rindade) Coelho, jonka pohjoislaidalla sijaitsee Pyhän Rochuksen kirkko (São Roque). Rochus syntyi Ranskan Montpellierissä. Tarinan mukaan hän täysi-ikäiseksi tultuaan jakoi kaiken omaisuutensa köyhille ja lähti pyhiinvaellusmatkalle Roomaan. Hän pysähtyi matkalla useisiin Italian kaupunkeihin, joihin musta surma oli levinnyt. Hän onnistui parantamaan useita ihmisiä, mutta lopulta hän sai myös itsekin taudin. Hän vetäytyi metsään potemaan, ettei tartuttaisi muita. Läheisen linnanherran koira kävi hänen luonaan ja toi hänelle joka päivä isäntänsä pöydältä varastettua leipää. Viimein linnanherra löysi hänet ja toi kotiinsa toipumaan. Pyhä Rochus kuvataan usein koiran kanssa, ja kuvissa näkyy ruton aiheuttamia haavoja.

São Roquen koruton julkisivu kätkee taakseen huomattavan runsaasti koristellut sisätilat. Kirkon perustivat 1500-luvulla jesuiitat, jotka olivat tuolloin voimiensa huipulla Vuonna 1742 tuhlaileva Juhana V antoi italialaisarkkitehdeille Luigi Vanvitellille ja Nicola Salville tehtäväksi suunnitella Johannes Kastajan kappelin. Kappeli rakennettiin Roomassa. Sen koristeluun käytettiin lasuurikiveä, akaatteja, alabasteria, ametisteja, marmoria, kultaa, hopeaa ja mosaiikkeja. Paavi siunasi kappelin Saint’ Antonio dei Portoghesin kirkossa Roomassa, minkä jälkeen se purettiin ja kuljetettiin Lissaboniin kolmella laivalla.

 Kappelin alttaritaulu (kuvassa oikealla) esittää

 tietenkin Jeesuksen kastetta (kuvassa).

Pyhän Rochuksen kirkko toimi seuran kotikirkkona Portugalissa yli 200 vuotta, ennen kuin jesuiitat karkotettiin maasta. Vuoden 1755 Lissabonin maanjäristyksen jälkeen kirkko ja sen sivurakennukset annettiin Lissabonin Pyhälle Armotalolle tuhoutuneen kirkon ja päämajan tilalle. Se on edelleen osa Pyhän armon taloa, yksi sen monista perintörakennuksista.

Pyhän Rochuksen kirkko oli yksi harvoista Lissabonin rakennuksista, jotka selvisivät maanjäristyksestä suhteellisen vahingoittumattomina. Kirkon vieressä olevassa Museu de Arte Sacrassa on kiehtova uskonnollisten esineiden näyttely. Siellä kerrotaan viereisessä São Roquen kirkossa säilytettävien aarteiden historiasta.


Chiado

Rochuksen kirkolta matkaa jatkettaessa siirrytään Chiadon kaupunginosaan ja tullaan Luís de Camões-nimiselle aukiolle.

Luís Vaz de Camões (1524-1580) oli portugalilainen runoilija, joka kirjoitti muun muassa maan kansalliseepoksen Os Lusíadasin. Camões siirtyi vuonna 1542 Lissaboniin. Hänen elämänsä siellä oli täynnä dramatiikkaa, kuten skandaaleja ja liikkumista epämääräisissä piireissä. Hän haavoitti miekallaan naamiaisissa erästä hovimiestä, joka riiteli hänen ystävänsä kanssa. Siksi hän joutui vankilaan, josta hän vapautui luvattuaan lähteä sotapalvelukseen Portugalin merentakaisille alueille.

Camões palveli 1550-luvulla sotilaana Intiassa, Macaossa ja Mosambikissa ja palasi Lissaboniin vasta 1570. Camões kuoli ruttoon Lissabonissa 10. kesäkuuta 1580, jota vietetään Portugalin kansallispäivänä. Hänen viimeisinä elinvuosinaan oli jo nähtävissä, että Portugalin suurvalta-aika päättyy, ja tällöin hän näki kansansa tulevaisuuden varsin synkäksi. Eräässä jälkimaailmalle säilyneessä kirjeessä hän kirjoittaa: ”Minä en kuole ainoastaan isänmaassani, vaan myös sen mukana.” Kuvassa tietenkin Camõesin patsas keskellä aukiota. Kirjailijoiden ja älymystön kansoittama Chiado on tyylikästä ostosaluetta, jossa risteää kaksi metrolinjaa. Molemmat lähtevät Tejo-joen rannalta, toinen kaden pysäkin päästä Apolloniasta idästä, toinen yhden pysäkin päästä Cais Do Sodrésta lounaasta. Metron liukuportaat ovat suomalaisen Koneen toimittamia tuotteita.

Chiadon metroasemalta pari kadunkulman päässä sijaitsee Carmon aukio (Largo do Carmo), jota koristaa 1700-luvulla rakennettu tyylikäs lähdekaivo. Kaivo korjattiin maanjäristyksen jälkeen. Järistyksessä tuhoutunutta takana olevaa Carmon (karmeliitta)luostaria ei kuitenkaan ole korjattu.

Tällä paikalla tapahtui 25. huhtikuuta 1974 upseerien toteuttama vallankaappaus, neilikkavallankaappaus, mikä tarkoittaa, että lähes yhtään laukausta ei ammuttu, ja ravintolatyöntekijä Celeste Caeiro tarjosi neilikoita sotilaille, kun väestö meni kaduille juhlimaan diktatuurin loppua. Muut mielenosoittajat seurasivat esimerkkiä ja asettivat neilikat aseiden suuhun ja sotilaiden univormuihin. Portugalissa 25. huhtikuuta on kansallinen juhlapäivä (vapauden päivä), jolla muistetaan vallankumousta.

Neuvottelut Afrikan itsenäisyysliikkeiden kanssa aloitettiin, ja vuoden 1974 loppuun mennessä portugalilaiset joukot poistettiin Portugalin Guineasta , josta tuli YK:n jäsen nimellä Guinea-Bissau. Tätä seurasi vuonna 1975 Kap Verden , Mosambikin , São Tomé ja Príncipen ja Angolan itsenäisyys Afrikassa sekä Itä - Timorin itsenäisyysjulistus Kaakkois - Aasiassa. Nämä tapahtumat johtivat portugalilaisten joukkopakoon Portugalin Afrikan alueilta (enimmäkseen Angolasta ja Mosambikista), jolloin yli miljoona portugalilaista "palautui" – retornadot.

Karmeliittakirkko oli aikanaan Lissabonin suurin. Luurankomaiset kaaret ovat yhä pystyssä muistutuksena vuoden 1775 maanjäristyksestä. Pääkuorissa toimii nyt arkeologinen museo.

Luostarin seinän vieressä on kävelykatu, jossa myydään niin rihkamaa kuin kauniita kaupunkimaisemamaalauksia. Tästä tullaankin suoraan Santa Justan hissin ylätasolle.

Santa Justan sekä Carmon hissinä tunnettu uusgoottilainen hissi rakennettiin 1900-luvun taitteessa. Sen suunnitteli ranskalainen arkkitehti Raoul Mesnier du Ponsard, joka oli Alexandre Gustave Eiffelin oppilas. Rautainen filigraanikuvioin koristeltu rakennelma on Baixan silmiinpistävimpiä maamerkkejä. Kaksi tornin sisällä kulkevaa hissikoria kuljettavat matkustajia molempiin suuntiin. Niissä on tyylikäs puupanelointi, ja sisustuksessa on käytetty mm. messinkiä. Aivan tornin huipulla on kahvilapöytiä, ja sinne pääsee vain erittäin ahdasta kierreportaikkoa pitkin. Tältä hienolta näköalapaikalta on huikeat näköalat Rossiolle, Baixan ruutukaavakaduille, vastapäisellä kukkulalla olevalle linnalle, Tejo-joelle ja läheisille Carmon kirkon raunioille. Yllä oleva kuva on zuumattu Pyhän Yrjön linnoituksesta hissille ja sen vieressä olevalle luostarikirkolle.

Käydessämme hissin ylätasolla hissi oli suljettu ja meiltä jäi tämä hissimatka kokematta, vaikka lipun hinta olisi sisältynyt Lissabonkorttiin. Toisena päivänä kulkiessani hissin alasisäänkäynnin ohi siellä oli valtava jono, joten hissimatka jäi toteutumatta. Mutta ylös ja alas pääsee muilla konsteilla ja kulkuneuvoilla.

Etusivu     Seuraava