Matka Lissaboniin 3-7.10.2024
Estrela
Yhtenä päivänä poikkesin pari km Bairro Altosta länteen kävelyretkelle (merkitty
karttaan punaisella katkoviivalla), joka suuntautui Estrelasta Principe Realin
kautta Avenida da Liberdaden bulevardille. Retki alkoi siis Estrelasta, joka on
enimmäkseen asuinaluetta ja tyypillinen esimerkki länsiosan vauraudesta. Sen
itäpuolella on Portugalin parlamentti, mistä maasto kohoaa siirryttäessä Praça
do Principe Realille.Tämä kapeiden kujien ja vilkkaan yöelämän alue on
tyypillisintä Lissabonia. Harjanteen toisella puolella Jardim
Botânico
laskeutuu jyrkästi kohti kaupungin keskustaa.
Lähden liikkeelle Lissabonin maamerkkeihin kuuluvalta
Basilica
(= katolisessa hierarkiassa tavallista kirkkorakennusta merkittävämpi)
Estrelalta.
Tämä on kuninkaallinen basilika ja samalla Jeesuksen pyhän sydämen luostari
ja muinainen karmeliittaluostari.
Estrelan basilika oli maailman
ensimmäinen kirkko, joka on omistettu Jeesuksen pyhälle sydämelle.
1700-luvun
jälkipuoliskolla Juhana I:n tytär Maria I vannoi rakentavansa kirkon, jos hän
synnyttäisi pojan ja kruununperijän. Hänen toiveensa toteutui, ja basilikan
rakennustyöt aloitettiin 1779. Poikalapsi, José, tosin menehtyi isorokkoon kaksi
vuotta ennen kirkon valmistumista vuonna 1790. Valtava kupolikattoinen kirkko
kukkulan laella on yksi Lissabonin huomattavimmista maamerkeistä.Tilavaan
ja vaikuttavaan sisätilaan siivilöityy kupolin aukosta valoa, joka hyväilee
harmaata, keltaista ja vaaleanpunaista marmorisisustusta.
Oikeassa poikkilaivassa on Brasiliassa menehtyneen Maria I:n taidokkaasti
veistetty empiretyylinen hauta (kuvassa urkupillistön oikealla puolella).
1800-luvun puolivälissä vastapäätä Basilica de Estrelaa
perustettu puisto on Estrelan alueen suosittu keskipiste. Perheet tulevat tänne
viikonloppuisin ruokkimaan lammessa uivia sorsia ja karppeja, istumaan
rantakahvilaan ja samoilemaan kukkapenkkien, puiden ja muiden kasvien keskelle.
Muotopuutarhassa on perennapenkkejä ja pensaita, joita ympäröivät plataanipuut
ja jalavat.
Keskeisellä paikalla puistossa on vihreä takorautainen orkesterilava, jossa on
elegantti filigraanikoristelu (mainostaulut rumentavat maisemaa). Kesällä täällä
voi kuulla elävää musiikkia. Paviljonki rakennettiin vuonna 1884 alun perin
Passeio Públicolle,
ennen kuin siitä tuli Avenida de Liberdade.
Matka jatkuu Rua de Santoa Amaroa pitkin itään laskeutuen
jyrkästi Rua de
São
Bentolle.
Parlamenttitalolle johtavalla kadulla on kauniita kaakelijulkisivuja ja
antiikkikauppoja.
Myös nimellä
Assembleia República
tunnettu valtava valkoinen uusklassinen talo rakennettiin
1500-luvun lopulla
São
Benton benediktiiniluostariksi. Munkkikuntien lakkauttamisen jälkeen vuonna 1834
rakennukseen muutti Portugalin parlamentti ja se sai nimen Palácio das Cortes. Sisustus on asiaankuuluvan suureellista marmoripylväinen ja uusklassisine
patsaineen.
Matka jatkuu
Praça
das Floresille,
joka on tyypillinen
lissabonilainen aukio
kutsuvine kahviloineen. Aukion poikki kuljettuani jatkan
matkaa ylöspäin nousevaa
Rua
de Olivetoa
pitkin, jolla on British Councilin komea palatsi. Olen saapunut mäen päälle
Rua da Escola Politecnicalle,
josta lähtee yksi sivukatu alaspäin; taustalla siintää jopa Tejo-joki.
Polyteknisen koulun upeassa rakennuksessa sijaitsee nykyään Luonnontieteenn
historian museo (Museu
de História Natural).
Sen takana avautuu
Jardim
Botânico,
kasvitieteellinen puutarha, joka olisi ollut varmasti näkemisen arvoinen, mutta
eipä aika nyt riittänyt.
Saavun hotellimme lähellä olevaan puistoon (Praça
do Principe),
jossa on
viehättävä magnolioiden varjostama
puutarha ja kahvila. Puiston kierrettyäni suuntaan kulkuni jälleen jyrkkään
alamäkeen, joka vie Avenida da Liberdaden bulevardille Avenidan metroaseman
kohdalla.
Avenida da Liberdaden pohjoispäässä vilkas liikenne vyöryy aukion ympärillä,
jota paikalliset kutsuvat nimellä ”Rotunda”. Sen keskellä kohoaa pöyhkeä
Pombalin muistomerkki. Itsevaltainen poliitikko, joka käytännössä
hallitsi Portugalia vuosina 1750-1777, seisoo pylvään huipulla. Patsaan käsi
lepää leijonan, vallan symbolin, päällä ja se katselee kohti Pombalin
suunnittelemaa kaupunginosaa, Baixaa. Jalustaa koristavat allegoriset kuvat,
jotka edustavat Pombalin ajamia poliittisia uudistuksia sekä koulutuksen ja
maatalouden reformeja. Seisaalla olevat hahmot edustavat Coimbran yliopistoa,
jonne Pombal perusti uuden luonnontieteellisen tiedekunnan. Vaikka Pombalia
pelättiin, tämä dynaaminen poliitikko vauhditti Portugalin siirtymistä
valistuksen aikaan. Alaosan rikkinäiset kivenlohkareet ja hyökyaallot edustavat
vuoden 1755 maanjäristyksen tuhoja. Rotundan katukivien koristeena on Lissabonin
vaakunaa esittävä mosaiikkikuvio. Monet kaupungin aukioista ja kaduista on
päällystetty samanlaisilla mustilla ja valkoisilla mukulakivillä.
Hyvin hoidettu Parque Eduardo VII
avautuu aukion pohjoispuolella. Lissabonin keskustan suurin puisto nimettiin
Englannin kuninkaan Edvard VII:n mukaan, kun tämä vieraili Lissabonissa vuonna
1902 vahvistamassa Englannin ja Portugalin liiton. Viettävä nurmikenttä on 25
hehtaarin laajuinen. Se perustettiin 1800-luvun lopulla nimellä Parque de
Liberdade viereisen puistokadun mukaan. Taitavasti leikatut kuutiomaiset
pensasaidat ja mosaiikkikuvioidut kävelytiet kulkevat mäkeä ylös huipulla
olevalle näköalapaikalle. Varsin yksitoikkoisen puiston luoteiskolkassa on sen
kiinnostavin nähtävyys, Estufa Fria, joka minulta jäi katsomatta.
Viidakkomaiset kasvihuoneen eksoottiset kasvit, purot ja vesiputoukset
muodostavat vehreän pakopaikan kaupungin kaduilta.
Piti käydä vielä taidemuseossa (Museu Nacional de Arte Antiga), joka
sijaitsee pari km Estrelan aukiosta etelään lähellä Tejo-joen rantaa. Täällä
säilytetään Portugalin kansallista taidekokoelmaa palatsissa, joka rakennettiin
1600-luvulla Alvorin kreiveille. Vuonna 1770 Pombalin markiisi hankki palatsin
omistukseensa, ja se pysyi hänen sukunsa hallussa yli sadan vuoden ajan. Vuonna
1884 rakennus avattiin museona, jonka paikalliset tuntevat yhä nimellä Museu
das Janelas Berdes – palatsin alkuperäisten vihreiden ikkunoiden mukaan.
Moderni lisäsiipi (mm. nykyinen pääjulkisivu) lisättiin vuonna 1940. Se
rakennettiin vuonna 1910-1920 osittain puretun Pyhän Albertin
karmeliittaluostarin paikalle. Luostarista oli jäljellä vain kappeli, joka on
nyt liitetty osaksi museota. Kävi niin hassusti, että eteisaulassa minua
kehotettiin jättämään laukkuni säilytyslokeroon, joten opaskirjani
Kaupunkikirjat, Lissabon, WSOY 2009, jäi siis kassin mukana lokeroon. Suurta
museota ei jaksa kiertää tutkimalla kaikkia taideteoksia. Opaskirjassa olisi
ollut valikoituina merkittävät nähtävyydet ja paikat, joista ne löytää. Minä
otin kyllä muutamia sattumanvaraisia kuvia sieltä täältä, mutta yksikään niistä
ei osunut kohteeseen, joka olisi pitänyt nähdä. Yhden version museon
merkittävimmistä kohteista löytää netistä osoitteella:
http://www.museudearteantiga.pt/colecoes
Siitä
näyttää olevan yksimielisyys, että merkittävin kohde on Pyhän Vincentiuksen
elämää kuvaava
São
Vicente de Foran polyptyykki, Portugalin 1400-luvun taiteen merkittävin
teos, joka tuli löytöretkien ajalla kansallisylpeyden symboliksi.Etusivu
Seuraava