Mallorca 2-9.10.2019

Palma

Seu

Almudaina

Modernisme

Baluard

Juutalaiskortteli

Vanhoja kirkkoja

Bellver

Soller I

Soller II

Soller III

Pollentia

Alcudia

 

Palma de Mallorca

Syksyllä pitää vielä päästä vähäksi aikaa Suomen räntäsateita karkuun, niin että nokka kohti Välimerta. Eipä ole ennen tullut käytyä Espanjaan kuuluvilla Baleaarien saarilla, joihin kuuluu suurimpana saarena Mallorca (lue Majorkka). Lensimme Lufthansalla Frankfurtin kautta Palmaan.

Matkustimme lentokentältä julkisella liikenteellä, bussilla 1 suoraan Palman sataman luona olevalle Club de Marin pysäkille, josta kiipesimme illan jo pimetessä mäkeä ylös hotelliimme.

Hotelli (Hesperia Ciutat de Mallorca) oli vaatimaton, mutta saimme paraatipaikan luultavasti pitkähkön oleskelumme ansiosta. Merja seisoo parvekkeella, jonka edessä liehuvat EU:n, Espanjan ja Mallorcan liput. Hotellihuoneeseemme näkyi Mini Market, josta sai leipää, maitoa ja leikkeleitä, kaikkea, mitä välttämättä tarvitsi. Hotellimme oli tiuhaan asutulla kaupunkialueella, joten Välimereen ei nyt päästy uimaan, mutta onneksi hotellissa oli uima-allas. Emme nähneet siellä ketään muita uimassa emmekä auringon palvojia liioin. Usein tosin ehdimme uimaan vasta illalla hämärän jo laskeuduttua.

Tämä kuva on rinteestä läheltä hotellia. Merjan takana pilkottaa Palman merkittävin nähtävyys La Seu niminen katedraali (Merjan pään oikealla puolella). Kuvan oikealle puolelle jää satama, johon saapui päivittäin suuria Välimeren risteilyaluksia. Kuvan kohdasta laskeutuu runsaan sadan portaan askelmat kohti satamaa ja julkisen liikenteen pysäkkiä.

Yleiskatsaus Palmaan

 

Matkustimme hotellin ja kaupungin väliä julkisella liikenteellä. Kymmenen matkan lipulla yhden matkan hinnaksi tuli aina yksi euro. Ensimmäinen tutustumiskohteemme oli tuomiokirkko eli katedraali, joka tunnetaan nimellä La Seu. Mutta ennen kuin menemme katedraaliin, haluan mainita kartassa olevia tärkeimpiä kohteita. Katedraalin vieressä vasemmalla, on Almudaina-palatsi, kuninkaanlinna, joka toimii osittain museona. Almudainan pohjoispuolella on Palau March-museo. Katedraalin eteläpuolella on Meripuisto (Parc de la Mar), jonka eteläpuolella kulkee keskustan ohitustie. Länteen mennessä kuljetaan vanhan pörssitalon (La Lonja) ohitse, kunnes tullaan Faxinan (lue katalaaniksi: faksina, kaikki kaupungin nimikyltit ovat katalaaniksi) puistoon, jonka vieressä on Baluard – museo. Puisto jatkuu pohjoiseen Passeig Mallorcan nimellä tunnettuna puistokatuna, jonka keskellä on vanha vallihauta entisen kaupunginmuurin vieressä. Pääkadut on merkitty keltaisella värillä. Suuri osa busseista kulkee näillä väylillä. Passeig des Born on keskustan pääväylä pohjoissuunnassa. Itä-länsi suunnassa keskustaa halkoo Jaume III:n nimellä kulkeva katu. Nimen takana on 1300-luvun alussa hallinnut kolmas Jaakko, joka oli Jaakko II:n pojan veljenpoika. Katu vaihtaa nimeä Unióksi ja kaartuu sen jälkeen luoteeseen vaihtaen nimeä ensin Ramblaksi ja sitten Roma-kaduksi. Unio-kadun varrella on J. Carlesin, Mercatin ja Weylerin nimisiä merkittäviä aukioita. Kaarroksen oikealla puolella on Suuraukio (Placa Major). Oikeassa yläkulmassa on keskusliikenneasema Estació Inca Espanjan aukion varrella.

Katedraali tarkoittaa piispankirkkoa eli piispanistuinta (La Seu). B7d Katedraali on edustavimmalla paikalla kuninkaanlinnan vieressä Palmanlahden rannalla. Parhaat näkymät katedraalille avautuvat lahden puolelta tai alhaalta Meripuistosta, jonka tekojärven pinnasta tornit ja ulkoiset tukikaaret kuvastuvat kauniisti. Länsiportti (Portal Major) on pääsisäänkäynti. Kuitenkin sunnuntain messuun kuljettiin pohjoisportin (Portal de la Almoina = Almutalo, paikka, jossa oli entisaikaan tapana avustaa köyhiä ja sairaita) kautta. Torstaina kävimme kirkossa pääsymaksullisen museon kautta ja sunnuntaina osallistuimme messuun.

La Seu

Ennen kuin tutustumme kirkkoon läheisemmin, on pakko mainita, että 31.12. 1229 Jaakko (Jaume, lue J kuten Sibeliuksen Jean) I Aragonialainen valloitti Mallorcan saaren. Perimätiedon mukaan merellä nousi rajumyrsky vuonna 1229, kun Jaakko I purjehti kohti Mallorcaa aloittaakseen niin sanotun katalonialaisen valloituksen, saaren takaisinvalloituksen islaminuskoisilta maureilta. Myrskyn kurimukseen joutunut kuningas lupasi, että jos hän pääsisi turvallisesti maihin, hän rakennuttaisi uljaan kirkon Neitsyt Marian kunniaksi. Uudenvuodenpäivänä vuonna 1230, jolloin Jaakko nousi maihin, hän muurasi kirkon peruskiven Palman päämoskeijan (Medina Mayurka) paikalle. Tarinan todenperäisyydestä ei ole todisteita. Varmaa on vain se, että Jaakko I:n poika ja seuraaja Jaakko II antoi vuoden 1306 paikkeilla käskyn katedraalin rakentamisesta ja että töitä jatkettiin, kunnes länsipääty valmistui vuonna 1601. Kirkko rakennettiin Santanyistä louhitusta kalkkikivestä. Vuonna 1851 sattuneen maanjäristyksen jälkeen fasadi jouduttiin rakentamaan uudelleen, ja katedraali mukautuu ajan oloihin vielä nykyisinkin, kuten Gaudin 1900-luvun alussa toteuttamat muutokset ja Miquel Barcelón uusi kappeli osoittavat.

Katedraali ulkoa katsoen

Katedraalia vastapäätä sijaitsee kuninkaanpalatsi Almudaina, joka on myös Jaakko II:n rakennuttama, samoin kuin Castell de Bellver ja Alcúdian kaupunginmuuri. Palman komeimmat goottilaiset kirkot, mm. Santa Eulàlia, Sant Miquel ja Sant Fransesc, aloitettiin hänen hallituskaudellaan.

Katedraalin länsiportaali (Portal Major) noudattaa renessanssityyliä päädyn goottilaisesta ulkoasusta poiketen. Portaalia hallitsee keskellä oleva perisynnittömän sikiämisen Neitsyttä esittävä veistos. Sisäänkäyntiä koristaa lisäksi piispan vaakuna, aurinko, kuu, Taivaan portti, Daavidin torni, Salomon puutarha, Elämän lähde, Pyhä Henki, ja palmupuu sekä ruusupensas ym.

Kuva alla vasemmalla: Meren puoleinen eteläportti on vaikuttava. Päätykolmiossa (tympanon) on Viimeinen ehtoollinen ja sen yläpuolella Kristus Kaikkivaltias. Ympärillä on Vanhan testamentin profeettoja ja torvia soittavia enkeleitä. Tämä vuosina 1385-1430 tehty monimutkaisesti koristeltu merenpuoleinen sisäänkäynti tunnettiin alun perin apostolien ovena, mutta nykyinen nimi kuvastaa sen asemaa näköalapaikkana (Portal del Mirador). Pariovien molemmin puolin on viisi patsasta, jotka esittävät apostoli Johannesta, Johannes Kastajaa, Pietaria, Paavalia ja Andreasta. Välissä on Neitsyt Mariaa ja lasta esittävä veistos. Tarkoitus oli saada portaalin ympärille kaikkien kahdentoista apostolin patsaat. 

Oikealla: Eteläisen sisäänkäynnin edestä avautuva näköala merelle päin.

Etusivu    Seuraava