Bologna 12-19.10.2023

 

Giardini Stefano Petronius Suurtori Tornit Quadrilatero Montagnola Itsenäisyydenkatu San Luca
Muurit Ravenna Vitalis Kansanaukio Neon Apollinaris Modena Katedraali Rooman aukio
Itsenäisyydenkatu
Etelään kulkevan pääkadun Itsenäisyydenkadulta (Via dell’Indinpendenza) löytyy ratsastajapatsas, joka esittää iltalialaista vapaustaistelijaa Garibaldia. Giuseppe Garibaldin muistomerkki Bolognassa on omistettu yhdelle Italian Risorgimenton suurimmista sankareista. Kansan suosikki sai aikaan todellisen "monumentaalisen" buumin, kun hänen kunniakseen pystytettiin monumentteja koko maahan.
Ratsastajamonumenttia vastapäätä on hieno rakennus. Se on teatteri Arena del Sole.
Uusklassisesta julkisivusta erottuu teksti "Päiväaikanäytöksille tarkoitettu paikka". Arena del Sole syntyi itse asiassa ulkoilmapäiväteatterina, joka vihittiin käyttöön 5. heinäkuuta 1810 Santa Maria Maddalenan dominikaanisten nunnien luostarin alueella, joka oli tukahdutettu Napoleonin aikakaudella. Vanhasta luostarista on jäljellä sisäluostari, jota käytettiin kesällä esityksiin. Rakennuksen nykyisessä julkisivussa, jonka on suunnitellut Gaetano Rubbi ja vihitty käyttöön vuonna 1888, on Alfredo Nerin veistoksia.

Via Rizzolin kulmalta Itsenäisyyden kadulle, joka vie kohti rautatieasemaa. Oikealla näkyy kirkon kulmaa. Tämä on Pyhälle Pietarille omistettu Bolognan katedraali (Cattedrale Metropolitana di San Pietro), Bolognan arkkipiispan istuin ja metropoliittinen katedraali. Suurin osa nykyisestä rakennuksesta on peräisin 1600-luvulta, ja muutama osa 1500-luvun lopulta.
 Paikalla oli jo vuonna 1028 katedraali, johon liittyi esiromaaninen, pyöreä pohja (Ravennan arkkitehtonisen perinteen mukaisesti). Tämä kirkko tuhoutui tuhoisassa tulipalossa vuonna 1141. Paavi Lucius III rakensi sen uudelleen ja vihki sen käyttöön vuonna 1184.
Vuonna 1582 paavi Gregorius XIII korotti Bolognan piispan arkkipiispaksi, ja vastaavasti katedraali nostettiin "metropolitanisen kirkon" arvoon (piispan paikka, jolla on lainkäyttövalta alueellaan muihin piispoihin ja hiippakuntiin).
 Kardinaali Gabriele Paleottin käskystä rakennuksen sisätilojen radikaali uudistaminen aloitettiin vuonna 1575, ja siitä on säilynyt krypta ja kappeli (Capella Maggiore). Muutokset olivat kuitenkin niin laajoja, että holvit romahtivat vuonna 1599, ja sitten päätettiin rakentaa katedraalin pääosa uudelleen tyhjästä. Uuden rakennuksen työt aloitettiin vuonna 1605. Uusi julkisivu lisättiin vuosina 1743–1747 arkkitehti Alfonso Torreggianin suunnitteleman mukaan.
 Nykyinen sisustus on korostetusti barokkityylinen, mikä antaa vaikutelman majesteettisuudesta ja loistosta. Taideteosten joukossa ovat Ludovico Carraccin ilmestys (fresko presbyteerin keskilunetissa), romaaninen ristiinnaulitseminen setripuusta ja veistoksellinen terrakottaryhmä, joka kuvaa Compianto su Cristo mortoa ("Valitus kuolleesta Kristuksesta").

Kellotorni (campanile) oli 40 metriä korkea, ja sen pyöreää pohjaa ei ole koskaan rakennettu uudelleen. Sen ympärille rakennettiin uusi, 70 metriå korkea ulkopuolinen kellotorni joskus 1100-1300-luvuilla. Campanile on Bolognan toiseksi korkein torni Asinelli-tornin jälkeen.
 Kellotorniin mahtuu "La Nonna"-niminen kello, joka painaa 3300 kiloa on suurin kello, jota voidaan soittaa bolognesalaisella kellonsoittomenetelmällä.

Via Ugo Bassi



 Via Rizzoli jatkuu Itsenäisyydenkadun kulman jälkeen nimellä Via Ugo Bassi. Ja siinähän se onkin Ugo Bassi nimikkokadullaan kädellään tietä osoittaen kuin Vladimir Lenin Pietarissa tietä osoittamassa.
 Ugo Bassi (1800 – 1849) oli roomalaiskatolinen pappi ja italialainen nationalisti. Bassi syntyi Centossa, Emilia-Romagnassa, ja sai varhaiskoulutuksensa Bolognan yliopistossa.
 Onneton rakkaussuhde sai hänet 18-vuotiaana noviisiksi Barnabiittien sääntökuntaan. Hän palasi Roomaan, missä hän vietti opiskeluelämää, ja aloitti palvelutyönsä vuonna 1833. Hänestä tuli kuuluisa saarnaaja, ja hänen saarnansa houkuttelivat suuria väkeä kaunopuheisuuden ja aidon innostuksensa ansiosta. Hän asui pääosin Bolognassa, mutta matkusti ympäri Italiaa saarnaten ja hoitaen köyhiä. Hän oli itse niin köyhä, ettei hänellä usein ollut ruokaa syötäväksi.
 Vallankumousliikkeiden puhjetessa vuonna 1848 paavi Pius IX näytti edelleen olevan liberaali ja italialainen nationalisti. Tämän seurauksena isä Bassi, täynnä innostusta, liittyi kenraali Durandon paavin joukkoihin suojelemaan rajoja armeijan pappina. Hänen kaunopuheensa veti riveihin uusia värvättyjä, ja hänellä oli suuri vaikutus sotilaisiin ja kansaan. Kun paavi luopui kaikesta yhteydestä nationalistiseen liikkeeseen, vain Bassi pystyi hillitsemään Bolognan liberaalien suuttumuksen.

 Kun Via Ugo Bassin päässä käännytään vasemapaan eli lounaaseen, tullaan Piazza Malpighi -nimiselle kadulle ja ensimmäiseksi törmätään Pyhän Fransiskuksen puistoon, joka on kirkon itäpäädyn luona. Kadulla on korkea pylväs, jonka huipulla P. Fransiscus patsastelee nimikkokirkkonsa takana.

Pyhän Franciscuksen basilika
Pyhän Franciscuksen basilika (Basilica San Francesco) rakennettiin 1200-luvulla, ja siitä lähtien se on ollut fransiskaanien luostareiden omaisuutta.
 Fransiskaanit olivat asuneet kaupungissa vuodesta 1211 alkaen. Franciscus Assisilainen vieraili kaupungissa vuonna 1222 saarnaamassa kaupungin asukkaille, mikä herätti suurta kiinnostusta hänen perustamaansa ritarikuntaa kohtaan. Paavi Gregorius IX:n kehotuksesta keskiaikaisen kunnan viranomaiset luovuttivat kiinteistön, jolle basilika on nyt rakennettu, veljille vuonna 1236 omaa kirkkoa varten. Se sijaitsi kaupungin alueella, joka tunnetaan nimellä civitas antiqua rupta (vanhan kaupungin rauniot), missä roomalaisen Bononian kaupungin jäännökset sijaitsivat.

 Rakentaminen aloitettiin ja oli riittävän valmis vuoteen 1251 mennessä, jotta paavi Innocentius IV vihki sen käyttöön. Päärakennus valmistui lopulta vuonna 1263.
1700-luvulla luostari oli musiikillisen esityksen ja opiskelun keskus. Kirkon jumalanpalveluksissa lauloi tunnettu tyttökuoro.
 Ranskan vallankumousarmeijan miehittämän Italian vuonna 1796 kirkko häpäistiin ja miehitysjoukot valtasivat luostarin ja käyttivät sitä kasarmina. Kirkon taideteokset takavarikoitiin ja hajotettiin. Kirkko palautettiin uskonnolliseen käyttöön vuonna 1842, mutta se takavarikoitiin myöhemmin uudelleen Italian toisen vapaussodan aikana ja käytettiin sotilasvarastona. Lopulta se palautettiin fransiskaaneille vuonna 1886. Kirkon entisöinti alkuperäiseen muotoonsa tehtiin restauroinnin asiantuntijan Alfonso Rubbianin valvonnassa, ja se valmistui vuonna 1919.
Kirkkoon päästääkseen on käveltävä kirkon etupuolelle P. Fransiskuksen aukiolle.




Kirkon sisäpihalla oli kirpputori, josta sai hankkia kaikenlaista krääsää, ja väkeä olikin paikalla runsaasti.

Romaanisesta julkisivusta huolimatta kirkko on yksi parhaista esimerkkeistä ranskalaisesta goottilaisesta arkkitehtuurista Italiassa. Tämä näkyy sisustuksessa, jossa on päälaiva ja kaksi sivulaivaa, kuuteen osaan jaetut korkeat holvit (kuten Notre-Dame Parisissa), joissa on teräviä kaaria tukipylväiden varassa.
 Etusivu     Seuraava 
Marmorista veistetty alttariseinä.